Yrityslaina voi toimia start upin suurena kannustimena
Yrityksen perustaminen sekä oman liiketoimintamuodon kehittäminen ovat suuri haaste kenelle tahansa. Alati muuttuva sekä myös markkinoiden mukaan tiettyyn suuntaan kaartuva yritysmaailma, joutuu kohtaamaan erilaisia haasteita niiden mukaisesti. Olipa kyseessä sitten suuren luokan korporaatio tai vasta-aloitteleva pienempi start up, hyvään alkuun pääseminen vaatii aina tietynlaisia kannustimia.
Suuri tai pienempi pääoma ei välttämättä takaa yrityksen kehitystä eikä varsinaisesti markkinoilla menestymistäkään. Taloudellisella tasapainolla on kuitenkin merkitystä, sillä se luo pohjan lähestulkoon kaikelle toiminnalle. Vaikka yrityksen liikeidea olisi kuinka hyvin suunniteltu, sen varsinaista menestymistä on kuitenkaan mahdotonta tietää. Pohjan voi toki valaa huolellisesti, silti erilaiset moninaiset tekijät vaikuttavat relevantisti asioiden toimivuuteen.
Mitä kaikkea start up -yritysten tulee huomioida omaa rahoitusmenetelmää luodessa? Mitkä ovat tarpeeksi suuria summia, joiden avulla yritys voi saada selkeää kannatusta toiminnalleen? Entä mihin kaikkeen mahdollinen yrityslaina tulisi sijoittaa?
Start up-yrityksellä tarkoitetaan nuorta sekä omaa kasvuansa hakevaa yritystä. Nimityksellä voidaan myös tarkoittaa yritystä, joka ei vielä tuota selkeää voittoa tai on julkaisemassa ensimmäistä tuotettaan. Olennainen piirre start upeilla on juurikin nopean kasvun tavoittelussa. Oman yrityksen perustamisen ohella, voi viettää hetken aikaa treenaten pelitaitojaan osoitteessa nettikasinot.com/.
Taloudellinen tasapaino on tärkeä lähtökohta
Suurin osa aloittelevista ja varsinkin hieman pienemmistä yrityksistä kamppailee nimenomaan rahan parissa. Se voi luoda aloitusvaiheessa suurimman sekä raastavimman paineen, joka voi viedä paljonkin energiaa sekä huomiota muista olennaisista asioista. Yrityksen ja sen tuotteen tai palvelun luominen ja markkinointi kuluttaa rahaa, mutta tuloja ei ole tai ne eivät ainakaan riitä kattamaan kuluja.
Todella harvalla aloittelevalla yrittäjällä on pussissaan monia satoja tuhansa puhdasta rahaa yrityksen alkavassa kasvuvaiheessa, vaikka toki poikkeuksiakin löytyy. Alkuvaiheessa monet pyrkivätkin saamaan rahoitusta eri lähteitä pitkin. Rahoituksen kattamisessa voidaan käyttää esimerkiksi omia säästöjä. Mukaan voidaan ottaa myös ns. riskisijoittajia, tai sitten otetaan yksityishenkilönä lainaa yrityksen tarpeisiin. Molemmat ovat omalla tavallaan riskejä, sillä kukaan ei pysty takaamaan, että näistä lähteistä tulevat rahat alkaisivat tekemään voittoa.
Erilaisten rahoitusratkaisujen kartoittaminen on olennaisen tärkeä askel kasvuvaiheessa oleville yrityksille. Yksi suurimmista haasteista rahoituksen löytämiseen on varsinaisen takuuden puute. Kun yritykselle tai sen tuotteille ei ole vielä muodostunut minkäänlaista arvoa, on esimerkiksi pankkien todella vaikea pystyä myöntämään suuria summia tarvittavaa lainaa.
Omista tuotteista sekä koko yrityksen perustamisesta voidaan myös olla niin tohkeissaan, että varsinaisten raha-asioiden hiominen jäävät puolitiehen. Ja vaikka todellinen menestyminen vaatii aikaa sekä suurta vaivaa, on rahallisen balanssin hyvä olla kunnossa tulevaisuuden kehityksen näkökulmasta.
Mitkä ovat start up -yritysten kannattavimmat rahoitusmuodot?
Vakaa talous voi avata ovia erilaisiin mahdollisuuksiin, joihin ei välttämättä muuten törmäisi. Erilaiset rahoitusyhtiöt tarjoavat pelkän rahan lisäksi myös muun muassa neuvontaa, kontakteja, markkinatietoa, sekä tukea kansainvälistymisessä sekä omien tuotteiden viennissä.
Vaikka netti onkin aivan täysin pullollaan jos minkäkinlaisia rahoituslaitoksia, on erilaisiin vaihtoehtoihin kuitenkin hyvä paneutua kunnolla. Turhan suuria riskejä, kuten esimerkiksi lainan korkoja tai kuluja, on hyvä välttää. Mikäli aloitteleva yritys ottaa lainan toiminnan aloittamisen tukemiseen, on hyvä miettiä myös takaisinmaksuaika sekä oma kapasiteetti pystyä kontrolloimaan saatujen rahojen riittävyyttä pidemmällekkin ajanjaksolla.
Suomalaisiin start up -yhtiöihin sijoitettiin vuonna 2019 ennätykselliset yli puoli miljardia euroa. Rahoitusten myöntäjinä toimivat niin pankit kuin erilaiset rahoituslaitoksetkin, sekä yksityiset sijoittajat.
Aivan alussa yrittäjyydestä haaveileva voi hakea Business Finlandilta erityisen palvelusetelin, jonka avulla pääsee esimerkiksi teettämään ensimmäisen prototyypin tuotteestaan tai palvelustaan. Tässä tulee kuitenkin olla mukana myös toinen pääsijoittaja.
Sen jälkeen perustajat voivat hakea starttirahaa enkelisijoittajilta, ja myöhemmin mukaan tulevat erilaiset kotimaiset tai kansainväliset ammattimaiset sijoittajat. Erilaiset rahoitusasiantuntijat ovat hyvä tiedonkeruun lähde ja heidän tarjoamiaan palveluja kannattaakin hyödyntää. Rahoitusmenetelmien pohtimisessa ei aloittelevan yrittäjän kannata jäädä yksin. Start upit voivat kääntyä myös pankkien puoleen rahoituksen järjestämisessä, mutta se voi olla paljon hankalampi tie, varsinkin jos takuita ei ole tarjolla.
Yksityiset sijoittajat ymmärtävät start uppiin sijoittamisen riskit, sekä monesti pystyvät kantamaan mahdolliset tappiot paljon paremmin. Sijoittajien löytäminen onkin yksi parhaimmista sekä suosituimmista väylistä saada oman yrityksen toiminta loistamaan mahdollisimman hyvin sekä tehokkaasti.