Lainojen yhdistämisen avulla voi saavuttaa alempia korkoja sekä taloudellista tasapainoa

Lähestulkoon joka toisella suomalaisella on nimissään lainaa. Finanssialan teettämän tutkimuksen mukaan, 29 %:lla suomalaisista on maksettavanaan asuntolainaa. Kun lähestulkoon jokaisella on hallussaan noin 100 000 euroa takaisin maksettavaa lainaa, sen erilaiset maksusuunnitelmat, korot sekä muut vuosittaiset kustannukset tulevat jokaiselle mietintämyssyn alle. Asuntolainan tyypillisin takaisinmaksuaika on tällä hetkellä noin 25 vuotta. Tänä aikana on hyvä olla varautunut myös koron nousuun, sekä siitä aiheutuviin lainanhoitokulujen kasvuun.

Vaikka keskivertosuomalaisen rahoitusvarallisuus ei ole suuren suuri, on se kuitenkin tärkeä puskuri odottamattomien tilanteiden varalle. Lainanottajista keskimääräistä useammilla on säästöjä ja sijoituksia, jolloin säästöt toimivat talouden puskurina. Vaikka kuluttajien taloudellinen tasapaino sekä esimerkiksi asuntolainan lyhentäminen olisivat hyvässä symbioosissa, voivat erilaiset muuttuvat tekijät tuoda haasteita pakollisten lainojen hoitamiseen.
Jokaisella kuluttajalla on erilaiset lähtökohdat sekä taloudelliset valmiudet lyhentää lainaa. Riippumatta omista mahdollisuuksista lyhentää lainaa tietyssä ajassa, monet suomalaiset hyödyntävät niin pankkien kuin eri rahoituslaitostenkin tarjoamia mahdollisuuksia yhdistää lainansa. Lainojen yhdistäminen tarkoittaa esimerkiksi useiden eri pienlainojen, kulutusluottojen ja mahdollisten luottokorttivelkojen yhdistämistä yhdeksi isommaksi lainaksi. Tässä parhaat nettikasinot 2021, joiden parissa voi viettää viihdyttäviä pelihetkiä, jos lompakkoon on jäänyt jonkin verran ylimääräisiä säästöjä käytettäväksesi.



                                             
Yhdistämisen avulla eroon vanhoista lainoista

Asuntolainan lisäksi kuluttajilla voi toki olla muitakin juoksevia lainoja. Niiden korkojen sekä kulujen eriasteinen vaihtelu voi syödä paljonkin kuukausittaisesta budjetista, jolloin kannattaakin miettiä mahdollisuutta koota kaikki lainat saman koron alle. Tämä voi helpottaa erittäin merkittävästi omaa talouden hallintaa, pienentää lainanhoito kuluja sekä vähentää lainan lyhentämisestä aiheutuvaa kuormitusta.

Millaisia konkreettisia hyötyjä lainojen yhdistäminen tarjoaa suomalaisille kuluttajille? Yksi suurimmista sekä varmasti monen lompakkoa houkuttelevimmista syistä on selkeä rahan säästäminen. Kun kaikki tilin- ja lainanhoitokulut sekä mahdolliset laskutuslisät ovat saman koron alla, on selkeä säästäminen vuositasolla taattua. Toki tämä tarkoittaa myös aktiivista lainan lyhentämistä, eikä lainojen yhdistämisen jälkeen enää tule ottaa enempää lainaa, jotta yhdistämisestä saa kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Lainojen yhdistäminen tarjoaa monesti juurikin pienemmän koron. Omalle lainalleen voi myös saada pidemmän takaisinmaksuajan, tosin tämä muuttuva tekijä kannattaa myös miettiä tarkkaan. Jokainen kuluttaja varmasti pyrkii siihen, että laina on mahdollisimman nopeasti maksettu pois. Mikäli lainan yhdistämisellä on mahdollista saada pienempi korko, on aktiivisessa maksutahdissa silti hyvä pysyä mukana.

Parhaimmillaan omien lainojen yhdistäminen luo omaan
talouteen vakautta sekä selkeyttä.


                                                       
Lainojen kilpailutus sekä lainojen myöntäjät

Mikäli mietinnässä on useiden eri lainojen yhdistäminen, on hyvä tehdä pieni pohjatyö ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Esimerkiksi Rahalaitoksen sivuilla pystyy kilpailuttamaan eri lainantarjoajia, eikä päätös sido vielä mihinkään. Tässä kannattaa ehdottomasti miettiä tarkkaan esimerkiksi takaisinmaksuajan, korkojen sekä kulujen suhdetta. Tarkoitus on tietenkin päästä niin sanotusti kaikista halvimmalla, eli saada mahdollisimman pieni korko omalle lainalle. Kun korko on pieni, lainaa voi olla myös nopeampi maksaa pois.
Toisaalta taas rahaa jää myös enemmän kuukausittaiseen elämiseen, joten näiden kahden asian voi tehdä ratkaisuja aina omien tarpeiden mukaisesti. Rahaa voi käyttää välillä enemmän kuukausittaiseen elämiseen ja välillä taas lainanlyhennysten maksamiseen.

Kun rahoituspäätös on tehty ja kaikki lainat on yhdistetty, kannattaa miettiä mikä on oikea itselle toimiva kuukausierä maksettavaksi. Arjen pakollisista menoista tulee kuitenkin selvitäjärkevästi. Jotta eri pankit tai rahoitusyhtiöt voivat tarjoata lainojen yhdistämistä, on kuluttajien luottotietojen oltava kunnossa, ja hakijalla on oltava myös säännölliset kuukausitulot.

Myös perinteiset pankit tarjoavat lainojen yhdistämistä asiakkailleen, vaikkakakaan ne eivät ole yleensä keskittyneet niin vahvasti yhdistelylainojen myöntämiseen. Siksi voi hyvinkin olla, että oman lainan saa yhdistettyä edullisemmin jonkin ulkoisen rahoituslaitoksen kautta.

Erilaisten lainojen lyhentäminen voi parhaimmillaan tuoda suurenkin helpotuksen arkeen, joka taas antaa joustoa panostaa arjessa itselle tärkeisiin asioihin. Toki lainojen yhdistämisen jälkeen on hyvä pitää talous tasapainossa, eikä uutta lainaa saisi ottaa enää vanhojen päälle. Säännöllisesti pankkien tarjoamat lyhennysvapaat kuukaudet tuovat mukavaa vaihtelua lainan takaisinmaksussa.

Rahalaitoksen sivuilla onnistuu erittäin laajasti
500 – 7000 euron lainojen kilpailutus, vain yhdellä lomakkeella. Kun tarjouksia tulee useita, on hyvä perehtyä kunnolla korkokattoihin sekä sopimusten ehtoihin. Kun hyvä pohjatyö on tehty ja tietää millaisen taloudellisen maksukyvyn omaa, tuo lainojen yhdistäminen parhaimman mahdollisen tuloksen.




You may also like...