Laajenna sijoitustoimintaasi kryptovaluutoilla ja kehitä omaa taloudenhallintaasi
Henkilökohtainen taloudenhoito sekä talouden hallinta koostuu muutamasta eri osa-alueesta, jotka kuitenkin ovat kytköksissä toisiinsa. Nämä ovat rahan käyttämisen lisäksi rahan säästäminen, sen lainaaminen sekä erilaiset sijoitukset sekä niiden hallinta. Pelkkä säästäminen ei enää 2000-luvulla riitä taloustilanteen vakauden takaamiseen tulevaisuutta varten. Esimerkiksi lainan saaminen asuntoa varten vaatii varallisuutta, jonka kerääminen pelkästään säästämällä ei ole kaikille mahdollista. Siksi vastuulliseen taloudenhoitoon kuuluu oleellisesti myös sijoittaminen.
Viimeisinä vuosina kryptovaluutat ovat yleistyneet sekä kaupankäynnin välineenä että sijoituskohteena. Perinteisten osakkeiden ja rahastojen sekä asuntosijoittamisen rinnalle on syntynyt kryptovaluuttojen markkinat, joilla käydään kauppaa virtuaalisilla valuutoilla. Vaikka kryptovaluutoista visioidaan tulevaisuuden arkipäiväistä välinettä ostamista ja myymistä varten, ne toimivat myös sijoituskohteina, sillä monet sijoittajat uskovat niiden arvon ja aseman olevan tulevaisuuden talouselämässä ja rahamarkkinoilla erittäin merkittäviä.
Kryptovaluutat – Sijoituskohde vai vaihdannan väline?
Kryptovaluutat ovat monille vielä vieras konsepti ja ilmiö. Monet kuluttajat ja sijoittajat eivät ole vielä ymmärtäneet, mikä kryptovaluuttojen perimmäinen tarkoitus on.
Ensiksi on hyvä muistuttaa, että eri valuuttoja on käytetty sijoitustoimintaan käytännössä aina. Jo muinaisina aikoina ne, joilla oli mahdollisuuksia haalia omistukseensa myös muiden valtioiden valuuttoja, tekivät niin, jotta heidän varallisuutensa olisi turvattu myös silloin, jos oman kotivaltion valuutan arvo romahtaisi.
Tällä hetkellä kryptovaluutat toimivat talouden kentällä ensisijaisesti sijoituskohteina. Esimerkiksi ethereum kurssi on suurine nousuineen ja laskuineen sekä mahdollistanut suurien tuottojen käärimisen että johtanut katkeriin tappioihin. Lisäksi jotkut kryptovaluutat ovat suunniteltu vain ja ainoastaan sijoituskohteiksi. Tällöin niiden ensisijainen tehtävä valuuttana on toimia arvon säilyttäjänä muiden perinteisten sijoituskohteiden, kuten kullan, tavoin.
Koska kryptovaluutat ovat pohjimmiltaan kuitenkin valuuttoja, niiden ideaan kuuluu oleellisesti myös ajatus kaupan käynnistä niiden avulla. Valuuttojen kehittäjillä on ollut lähtökohtana ajatus tulevaisuuden rahataloudesta, jossa kaikki osto- ja myyntitapahtumat hoituvat virtuaalisilla valuutoilla, joita ei ole sidottu perinteisten sekä valtiollisten talouden instituutioiden päätöksiin ja ohjauksiin. Ytimekkäästi asian voisi siis tiivistää niin, että kryptovaluutoista povataan ja toivotaan tulevan tulevaisuuden arkipäiväisen kaupankäynnin ja talouden väline. Toistaiseksi niiden käyttö tähän tarkoitukseen on kuitenkin vähäistä, sillä kryptovaluuttojen käyttäjäkunta ei ole tarpeeksi laaja. Tulevaisuudessa tilanne kuitenkin voi olla täysin toinen.
Kryptovaluuttoihin sijoittaminen käytännössä
Käytännössä kryptovaluuttoihin sijoittamista voi verrata mihin tahansa perinteisiin sijoittamisen muotoihin. Eri kauppapaikoilla sekä pörsseillä on tarjolla mahdollisuuksia ostaa kryptovaluuttoja aivan samalla tavalla kuten esimerkiksi osakkeita tai muiden maiden valuuttoja. Kryptovaluuttoihin sijoittaminen vaatii kuitenkin erilaista ymmärrystä, kuin perinteinen sijoittaminen. Esimerkiksi ethereum kurssi ja suuret muutokset havainnollistavat kuinka nopeatempoinen kryptovaluuttojen markkina on. Siksi sijoitustoimintaa laajennettaessa kattamaan myös kryptovaluutat, ei voi vain nojata aikaisempaan tietoon ja osaamiseen sijoittamisesta, vaan on syytä opiskella ja omaksua uutta tietoa.
Ethereum kurssi ja muut kryptomarkkinoiden ilmiöt
Yksi ajankohtainen ja havainnollistava esimerkki kryptovaluuttojen sijoittamisen ilmiöistä, jotka tekevät niistä omalaatuisen sijoituskohteen on ethereum kurssi. Kyseistä valuuttaa on helppo louhia, minkä johdosta sitä päätyy markkinoille kiivaaseen tahtiin. Lisäksi sen käyttäjät näkevät siinä suurta potentiaalia tulevaisuuden kannalta. Koska kryptovaluuttojen markkinoilla pätevät normaalit tarjonnan ja kysynnän lait, tämä valuutta on sekä yleisyytensä että haluttavuutensa vuoksi nähnyt suuria arvon vaihteluita suuntaan ja toiseen. Perinteisiin valuuttoihin sijoitettaessa tätä ilmiötä ei olisi havaittavissa, sillä perinteiset keskuspankit kontrolloivat valuutan määrää markkinoilla.
Muista sijoittamisen riskit
Kryptovaluuttoihin sijoittamisessa on muun taloudenhoidon ja sijoitustoiminnan tavoin omat riskinsä. Sijoittaminen on viime vuosina yleistynyt Suomessa nopeasti, mikä on hyvä asia. Parhaassa mahdollisessa skenaariossa se auttaa yhä useampia tavallisia suomalaisia kohentamaan taloustilannetta sekä pääsemään kiinni varallisuuteen. Toisaalta mikä tahansa sijoitus voi osoittautua virheeksi, joka johtaa rahallisiin tappioihin. Jotta näiltä virheiltä välttyisi, ennen aloittamista on syytä perehtyä sijoittamisen lainalaisuuksiin laajasti. Kuka tahansa voi oppia sijoittamisesta ja aloittaa sen. Tämä kuitenkin vaatii kärsivällisyyttä perehtyä sen eri ilmiöihin ja oppia uutta taloudesta.